Elämä on pehmeämpää villasukat jalassa.

Elämä on pehmeämpää villasukat jalassa.

lauantai 12. elokuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Hei taas!

Ja pahoittelut pitkästä kirjoitustauosta! Olen ollut todella kiireinen viime aikoina opintojen kanssa, joten kaikki kirjoittamiseen varattu energia on käytetty sitä varten. Mutta nyt alkaa yliopiston saralla helpottaa, joten jää aikaa esimerkiksi blogin päivittämiselle! :)

Toinen syy pitkään taukoon blogissa liittyy osin ensimmäiseen. En ole ehtinyt saada käsitöitä valmiiksi.

Varsinaista taukoa en ole käsitöiden tekemisessä pitänyt, koko ajan on jotain tekeillä. Mutta olen ehtinyt neuloa vain silmukan, puikon tai kerroksen kerrallaan.. Joten valmista ei ole syntynyt.

Eilen kuitenkin lopettelin yhden sukkaparin, kunhan ehdin siitä langanpäät päätellä ja kuvata ne, niin päivittelen tänne lisää! :)


Lankakaupassakin on käyty. Näistä on syntymässä jotain... ;)

Palataan asiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti