Elämä on pehmeämpää villasukat jalassa.

Elämä on pehmeämpää villasukat jalassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste novita. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. tammikuuta 2018

Suomi100-teemasukat

No niin, vihdoinkin päästään itse asiaan!

Minulta tilattiin joululahjaksi miesten villasukat. Värityksen toivottiin olevan sinivalkoinen, Suomi100-teemavuoden kunniaksi. Muuten sain vapaat kädet sukkien suunnittelussa.

En halunnut tehdä sitä, mitä kaikki muutkin teemaneuleisiinsa tekevät: lippuja, tekstejä, raitoja, jne.. Joten päädyin piirtämään varren yläosaan ja kärkeen yksinkertaisen siksak-kuvion.

Piristin muuten monotonista kuviota kääntämällä välillä siksakin ylösalaisin, jolloin kyseiseen kohtaan muodostui sahalaidan sijaan ruutukuvio.

Lankana näissä oli Novitan 7-Veljestä, sekin hieman Suomi100-teemaan liittyen. Puikkokoko oli 4 mm. Sinistä lankaa kului n. 150 g, valkoista n. 75 g.
 
Nämä sukat olivat todella nopeatekoiset, ja siksi mukavat tehdä. Täytyy jossain vaiheessa kokeilla, miten muut väriyhdistelmät toimisivat tässä mallissa..? :)




perjantai 17. maaliskuuta 2017

Taimitarhan ystävänpäiväsukat

Pitkästä aikaa taas blogin parissa! Huh, miten kauan ehti vierähtää, ennen kuin kerkesin taas palata tänne kirjoittamisen pariin. Neuleita on kuitenkin ehtinyt syntyä melkoisella tahdilla, joten lähiaikoina on paljonkin postauksia luvassa (kunhan joku saisi aikaiseksi päätellä kaikki langanpäät..).

Mutta sitten asiaan. Kaverini lisäsi minut joulun alla Taimitarhan joulukalenterisukat -facebookryhmään. Neulojille tämä onkin varmasti tuttu! Kyseessä oli siis Niina Laitisen suunnittelema joulukalenteri, jossa julkaistiin päivittäin pieni pätkä ohjetta kirjoneule- tai pitsisukkia varten.
Ikävä kyllä en ehtinyt joulukalenteriin osallistua, minulla oli niin kova kiire joululahjojen tekemisen kanssa. Seurasin ryhmää kyllä ahkerasti -- ja sitä, miten hurjaan lentoon projekti lähti! Ryhmässä oli tuhansia jäseniä, ja sukkapareja syntyi vielä enemmän.

Ihmiset kuitenkin tykästyivät Niinan luomaan konseptiin, ja halusivat tätä lisää. Niinpä Niina suunnitteli Sydämelliset Ystävänpäiväsukat, joiden neulominen aloitettiin 20.1. resorista, ja sukat tulivat valmiiksi 10.2., jolloin oli vielä muutama päivä aikaa langanpäiden päättelyyn, ja sukkien mahdolliseen postittamiseen.

Minulla on hurja määrä jämälankoja. Olen myös saanut pari isoa kassillista jämälankoja tuttaviltani, jotka eivät enää neulo tai virkkaa niin aktiivisesti. Päätin, että en osta näihin sukkiin ohjeen mukaisia lankoja, vaan käytän mahdollisimman paljon jämälankoja.

Aloitin sukat Novitan Nalle -langasta, kun olin käymässä viikonloppuna vanhempieni luona. Mutta, kuinka ollakaan, arjen tullen matkustin kotiin -- ja unohdin sukantekeleen vanhempieni luokse. Sama pää kesät ja talvet! ;) No, eihän siinä sitten auttanut kuin aloittaa kotona toinen pari, jotta pysyin ryhmän mukana. Toisen parin tein Novitan 7-Veljestä -lankojen jämistä. Jatkoin sitten molempia pareja vuorotellen, kun pääsin hakemaan ensimmäisen aloitelman vanhempieni luota.


Ylempänä kuvassa Nallesta tehty pari, alempana 7-Veljeksestä tehdyt sukat. Ylempi pari on tehty normaalin pohkeen ohjeella, alempi kapean pohkeen. Ylemmässä parissa puikkokoko oli 3,5 mm, alemmassa 4 mm.

7-Veljeksestä tehtyyn sukkapariin piti tehdä jonkin verran muutoksia. Jouduin kaventamaan kiilaosassa enemmän silmukoita pois, kuin ohjeessa, koska lanka on sen verran paksumpaa, kuin Nalle. Jouduin myös jättämään terästä pari viimeistä raitaa pois, ettei sukasta tullut liian iso. Varressa en hoksannut tätä tehdä, joten näistä tuli ylipolvensukat.. ;)

Aluksi mietin, ovatko väriyhdistelmät liian levottomat, mutta näin jälkikäteen olen aika tyytyväinen lopputuloksiin. Ovathan nuo kirjavia, mutta eivät huonolla tavalla. Ja nuo Nallesta tehdyt sukat ovat oikeastaan aika iloiset! :)

Pikkusisko saa nuo Nallesta tehdyt sukat, mutta 7-Veikasta tehty pari odottaa vielä omistajaansa. Tai ehkä pidänkin ne itse..? ;)

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Palmikkotunika

Ihastuin Novitan Syksy 2016 -lehden kansikuvassakin näkyvään palmikkotunikan malliin. Halusin tehdä sen siskolleni joululahjaksi.
Kuten aiemmin jo kerroinkin, rakastuin Novitan syksyn värikartassa tuohon hunajankeltaiseen väriin. Siksi tämä malli ehkä kiinnittikin huomioni, ja tarkemmin ohjetta luettuani totesin, että tämä neule olisi kiinnostava toteuttaa!


Tein tunikan lähes täysin ohjeen mukaisesti, mutta taas jouduin hieman varioimaan kokoa. Sirolla siskollani on pitkät käsivarret, joten tein taas sen perinteisen sovelluksen sarjoitettujen kokojen välillä: silmukkaluku on koosta XS, mutta hihojen pituus koosta M. Ja nappiin meni. :)


Ohje tähän palmikkoneuletunikaan löytyy Novitaknitsistä. Käytin neulomiseen 60 cm pyöröpuikkoa 4,5 mm.


Pidän siitä, miten tämä neule on A-linjaisenakin siro. Kuvioiden monipuolisuus ja salmiakinmuotoisen palmikon tasainen kaventuminen pääntietä kohti tekevät neuleelle sen, että se kevenee ylöspäin. Tätä oli myös ihanan joutuisa tehdä, kun pinta- ja palmikkoneuleet pitivät kiireisenä koko ajan. :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Islantilaisvillapaita nuorelle miehelle

Huh, miten kiirettä piti koko tammikuun! Mutta nyt viimeinkin pääsen näiden joululahjatekeleiden esittelyn pariin.

Mietin pitkään ja hartaasti, mitä tekisin veljelleni joululahjaksi. Halusin antaa itsetehdyn lahjan, (kuten haluan antaa aina kaikille) mutta välillä tuntui, että nuorelle miehenalulle oli vaikea keksiä sellaista neulelahjaa, joka olisi varmasti mieleinen. Päädyin sitten sellaiseen, joka olisi varmasti tarpeellinen. :) Veljeni tekee kesäisin paljon töitä ulkoilmatapahtumissa, ja kun nämä Suomen kesät ovat nykyään mitä ovat, ajattelin, että hänellä olisi käyttöä lämpöiselle villapaidalle.


Malliksi valikoitui Vedis Jónsdottirin Islantilaisia neuleita -kirjan kansikuvaneule. Mallissa minua kiehtoi se, että pitkässä miehustaosassa ja hihoissa toistuu viiden kerroksen välein yksinkertainen kirjoneule. Usein islantilaisneuleissa nuo kohdat ovat yksiväristä, sileänä neulottavaa putkea, johon minä ainakin helposti kyllästyn. Tässä kyllästymistä ei päässyt tapahtumaan, mutta neule eteni silti joutuisasti kuvioinnin yksinkertaisuudesta johtuen.

Tämä oli toinen islantilaisneulepaita, jonka tein kyseisen kirjan ohjeella. Ensimmäisestä paidasta on kuvia ja tarinaa täällä.

Tämä neule on tehty 5,5 mm pyörö- ja sukkapuikoilla (pyöröpuikon pituus 60 cm). Resorit neuloin 4,5 mm sukkapuikoilla. Koko on ohjeeseen sarjoitettujen S:n ja M:n välimuoto: veljeni on kamalan hoikka ja kevytrakenteinen, mutta hurjan pitkä. Silmukkamäärät ja ympärysmitat ovat siis koosta S, ja miehustan, hihan ja kaarrokkeen pituudet koosta M. Melko yksinkertainen ja toimiva sovellus (ja neule istuu täydellisesti!). :)


Ohjeesta poiketen vaihdoin langaksi jälleen Novitan Isoveljen -- kahdesta syystä. Ensiksikin helppous, tiesin saavani Novitan lankoja läheltä, eikä minun tarvitsisi metsästää mistään erikoisliikkeestä alkuperäisiä islantilaisia lankoja. Toisekseen, niin ihania kuin käsittelemättömät villalangat ovatkin, niiden huoltaminen on hankalaa ja työlästä. Tämä lanka kestää konepesun.

Langanvaihdosta ja kokomuutoksesta johtuen langanmenekki ei kuitenkaan täsmännyt. Laskin ohjeenmukaisen langan menekistä tarvittavan metrimäärän, lisäsin vähän extraa, ja laskin sen avulla tarvittavan Isoveljen painon. Metsään meni silti. Molemmat langat loppuivat kesken kaarrokkeen, ja jouduin hakemaan yhdet kerät molempia värejä lisää.

Väritkin vaihdoin alkuperäisestä mustavalkoisesta kahteen erisävyiseen harmaaseen. Niin kaunis kuin klassinen mustavalkoyhdistelmä onkin, mielestäni se on hieman kova ja turhan graafinen. Mustavalkoisuus sopii moneen paikkaan, ja se on aina tyylikäs "väri"yhdistelmä, mutta se ei mielestäni sopinut veljelleni. Kaipasin pehmeämpää ja armollisempaa väriyhdistelmää, siksi harmaat.

Ovathan nämä kirjoneulepaidat työläitä, mutta jestas, että ne ovat ihanan näköisiä! Voi kunpa joskus riittäisi viitseliäisyys ja mielenkiinto tehdä itsellekin jonkinlainen islantilaispaita.. :) Tuo kirja on täynnä todella kauniita ja ihania neulemalleja, voin suositella erittäin lämpimästi! Käy kirjastossa kurkkaamassa, löytyisikö sitä hyllystä, tai tilaa itsellesi oma! :)

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Säärystimiä

Minulta tilattiin kaksi paria käytännöllisiä perussäärystimiä. Asiakas valitsi langoiksi Novitan 7-Veljestä Polkkaa värissä pinkki-kanerva, ja Novitan Nalle Taikaa sinisenä.

Toiveena oli saada helppokäyttöiset perussäärystimet. Päädyin siis tekemään hyvin yksinkertaisen, suoran mallin, joka menisi aika tarkasti jalkaa myöten. Säärystimien pituus on n. 40 cm, jolloin se keskikokoisella naisella ylettää suorana polveen asti, ja rypytettynä puoleenväliin pohjetta.

Jotakin pientä jekkua piti kuitenkin yksinkertaiseenkin malliin saada, joten tein resorit palmikkojoustimella.



Tässä parissa puikkokoko oli 4 mm, ja palmikkojoustin (2o, 2n) on tehty neulomalla oikeat silmukat ristiin kolmen kerroksen välein.


Tässä parissa puikot olivat kokoa 3,25 mm (iki-ihanat KnitPro:n Karbonz -hiilikuitupuikot!), ja palmikkojoustin on tehty valepalmikkona (ylivetokavennus, ja seuraavalla kerroksella langankierto).

Nämä olivat loistavia tv:n ääressä tehtäviä neuleita: yksinkertainen ja joutuisa malli. Toivottavasti näille on kovasti käyttöä!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Rakkauslap(a)set

Ystäväni meni kihloihin syksyllä, ja jotain minun näköistäni piti keksiä pariskunnalle kihlajaislahjaksi. Aikani mietittyäni muistin nähneeni kuvan jossain käsityölehdessä rakkauslapasista, ja halusin ehdottomasti tehdä heille sellaiset!




Molemmille on siis toiseen käteen oma lapanen, ja lisäksi on yksi yhteinen lapanen, johon molemmat laittavat kätensä, ja voivat pitää yhteisen lapasen sisällä toisiaan kädestä kiinni.



Totaalinen turhake, tiedän, mutta niin villi idea, että en voinut jättää sitä toteuttamatta! :D









Upotin näihin melkoisen kasan jämälankoja. Turkoosi on Dropsin Big Fabelia, ja muut värit ovat Novitan Isoveljeä. Puikkokoko oli 5 mm, ja lapasten malli ja kuviointi syntyivät siinä neuloessa. Yhteisen lapasen malli tuotti hieman päänvaivaa, koska halusin molemmille kuitenkin omat rannekkeet lapaseen, ja silmukoita tuli hurjan paljon rannekkeiden yhdistämisen jälkeen, mutta.. Päädyin lopulta kaventamaan keskellä rannekkeiden välissä molemmilla puolilla 2 silmukkaa aina yksivärisillä turkooseilla kerroksilla. Yhteinen lapanen näyttää siis siltä, kuin kaksi lapasta olisi sulautunut keskeltä yhteen.




Hieman näiden kanssa tuli kiire, joten yötöiksihän se meni, mutta.. Toivottavasti ilahduttivat lahjansaajia! :)

torstai 10. marraskuuta 2016

Kirjoneulelapaset

Nämä lapaset neuloin jo joskus kauan sitten. Ne ovat yksi niistä harvoista ja valituista käsitöistäni, joita käytän itse. Yleensä en osaa itse käyttää omia tekeleitäni, ja päädyn aina myymään ne tai antamaan ne lahjaksi. Nämä lapaset olivat kuitenkin poikkeus. :)


Löysin ohjeen Novitan 7-Veljestä -teemalehdestä (2012). Ohje ei näköjään ole Novitaknits-sivuilla avoimena, mutta lapasten kuva on lehden kannessa.

Lankana näissä on siis tosiaan Novitan 7-Veljestä, värit vaaleanruskea (060) ja tummanvioletti. Ilmeisesti tuota tummanviolettia lankaa ei enää valmisteta, koska en löytänyt sen värinumeroa lankakartasta. Puikkokoko oli 3,5 mm.


Pidän siitä, että lapasissa on näin pitkät varret. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin se, että talvipakkasilla ranteet tai nilkat jäävät paljaaksi! Pidän myös siitä, että langanjuoksut nurjalla tekevät näistä lapasista paksut, ja samalla myös melko tiiviit. Toki, neule on aina neule, ja kova viima menee näistäkin läpi..

Malli oli melko haastava neuloa, mutta lopputulos on erittäin palkitseva. :) Toivottavasti nämä kestävät pitoa ja pesua vielä monta vuotta!


torstai 3. marraskuuta 2016

Paksut kirjoneulesukat

En voinut mitään. Rakastuin.

Nimittäin tuohon Novitan uuteen hunaja-väriin! IHANA!!!

Sitä oli pakko päästä heti kokeilemaan sukkaan. Kuitenkin 7-Veljeksen pyörittely rupesi tympimään, joten valitsin langaksi Isoveljen. Pariksi hunajalle otin tumman maastonvihreän langan (olisi tuolle varmaankin joku virallinenkin nimi..).


Kuvioraidat syntyivät jälleen omasta päästä työn edetessä. Halusin yksinkertaista, mutta kiinnostavaa kuviota, jota olisi helppo tehdessä seurata. Joka raidasta piti myös tulla erilainen.


Kuten olen ehkä aikaisemmin kertonutkin, pidän yleensä tarkkoja muistiinpanoja sukan etenemisestä, jotta osaan tehdä sille parin täsmälleen samalla tavalla. Tässä kokeilin kuitenkin erilaista lähestymistapaa: tein molempia sukkia yhtä aikaa. Minulla oli kahdet 5 mm puikot, ja neuloin kumpaankin sukkaan 2 krs vuorotellen. Näin työ eteni vauhdilla, ja oli todella palkitsevaa, kun molemmat sukat valmistuivat yhtä aikaa! :)

Hunajanväristä Isoveikkaa kului tässä vajaa 2 kerää, ja maastonvihreää vajaan kerän verran. Sukkien koko on n. 39, ja varren pituus n.  40 cm. Varren ympärysmitta leveimmältä kohdalta mitattuna on n. 38 cm.

Nämä sukat olivat tilaustyö, mutta haluan ehdottomasti itsellenikin sukat tuossa hunajan värissä! Nyt on vaan kiirehdittävä joululahjojen kanssa.. ;) Haukkasin siinä kohtaa nimittäin melko ison palan. :D Joululahjoista saatte lukea luonnollisestikin sitten vasta joulujen välissä.. ;)

P.S. Facebooksivuillani (RomppuPomppu) on meneillään arvonta marraskuun loppuun asti! Käykäähän tykkäilemässä. :) Ja mikäli haluat tilata joululahjaksi sukkia, lapasia, tai muita pehmeitä paketteja, teethän tilauksen viimeistään 30.11.! Näin pakettisi ehtii varmasti valmiiksi ja perille. :)

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kirjoneulesukat

Minulla oli (ja on edelleen) hirmuinen laatikollinen 3,5 mm puikoille soveltuvia jämälankoja. Niille piti tehdä jotakin..


En kuitenkaan halunnut tehdä mitään kovin levottomia ja värikkäitä sukkia, joten päädyin rajoittamaan värit viininpunaiseen, turkoosiin ja lohenpunaiseen. Viininpunainen lanka on Novitan 7-Veljestä, turkoosi ja lohenpunainen ovat Novitan Jussipussista.


Varren kuviointi syntyi ensimmäistä sukkaa tehdessä, ja pidin tarkasti muistiinpanoja kuvioraitojen kulusta, jotta saisin toisesta sukasta tismalleen samanlaisen. Vaikka minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa kuvioinnista työtä aloittaessani, syntyi raidoitukseen silti selkeä kaava: jokainen raita on korkeudeltaan 5 kerrosta, ja siinä on selvästi pohjaväri ja kuvioväri. Edellisen raidan kuvioväristä tulee aina seuraavan raidan pohjaväri.

En halunnut myöskään pitkiä langanjuoksuja nurjalle puolelle, joten neuloin kuvioissa aina joka toisen silmukan pohjavärillä ja joka toisen kuviovärillä. Muutin vain tämän vuorottelun rytmiä eri raitojen välillä.


Nämä olivat joutuisat ja mielekkäät sukat neuloa. Kuvioraidoissa tapahtuu koko ajan jotain, mutta yksivärisiä sileitä kerroksia oli silti niin paljon, että työ eteni nopeasti.

Tämän tyyppisiin sukkiin voisi upottaa vielä lisää jämälankoja!

P.S. Facebook-sivujen puolella (RomppuPomppu) on menossa arvonta, käykäähän osallistumassa! :)

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Sinikan sydänsukat

Kun uusin Novitan lehti (syksy 2016) ilmestyi, olin sukumökillä viettämässä viikonloppua. Otin lehden sinne mukaan selattavaksi. Iskin heti silmäni kertakaikkisen kauniisiin Sinikan sydänsukkiin, ja ajattelin, että nuo on pakko päästä joskus tekemään. Sillä hetkellä innostuin kuitenkin enemmän siitä samassa lehdessä julkaistusta värikkäästä ponchosta (josta oma postaus täällä).

Lehti jäi mökissä sohvapöydälle, ja yhdessä vaiheessa huomasin, kun äitini selaili sitä. Kohta hän tuli luokseni, lehti avattuna sydänsukkien kohdalta. "Minä haluan tällaiset" hän pyysi.

Olin jo etukäteen arvannut tämän, äitini rakastaa kauniita villasukkia. Hymähdin vaan, että asia selvä.

Hetken päästä lehti oli mummoni käsissä. Kohta hän tuli luokseni samaa aukeamaa näyttäen.
"Voisitko tehdä minulle tällaiset?" hän pyysi varovasti,
"Totta kai voin" vastasin huvittuneena. Eipä ole omena kovin kauas puusta pudonnut.. ;)

Sama toistui vielä tätini, äitini siskon kohdalla. Hän selasi hetken lehteä, ja näytti sitten sydänsukkien kuvaa minulle. "Haluaisin tällaiset, kiitos!"

Tässä vaiheessa jo sanoin heille kaikille ääneen, että jokainen heistä oli pyytänyt tekemään tismalleen saman sukkaparin. Kaikkia nauratti.

Mummoni oli nopein lankojen hankinnassa, joten hän sai oman sukkaparinsa ensin. Langaksi valikoitui kuitenkin Dropsin Karisma, koska 7-Veljestä on melko karkean tuntuista, ja Karisman pehmeys miellytti enemmän. Langan vaihdosta johtuen väreissäkin jouduttiin hieman tinkimään: grafiitti vaihtui mustaan, ja tumma viininpunainen meleerattuun vaaleanviolettiin. Värit ovat silti mielestäni harmoniassa, ja kokonaisuus on onnistunut.

Otin hieman vaihekuvia matkan varrelta.


Bussimatka Jyväskylästä Helsinkiin koulutukseen..


...ja sieltä takaisin..


Telkkarin ääressä.


Edellinen sukka viimeistelty, seuraava aloitettu.


Ja seuraavan illan ahkerointi..


Hieman vaatimattomampi päivä. Oli kiire.


Sitten pieni reipastuminen..


Ja valmista tuli!!

Nyt on puikoilla jo toinen pari samalla värityksellä.




maanantai 19. syyskuuta 2016

Joogasukat

Liikunta on minulle intohimo. Se tuo rytmiä päiviin, ja tarjoaa kaivatun lepohetken, kun työ- tai kouluasiat pyörivät mielessä liikaa.

Kehonhuollollisista ryhmäliikuntatunneista suosikkejani ovat ehdottomasti astangajooga ja shindo-rentoutusvenyttely.

Näillä tunneilla syntyi tarve villasukille, joissa jäisivät kantapää ja varpaat paljaaksi. Tunnit kun yleensä pidetään koulujen liikuntasaleissa, joissa usein on kylmä. Joogassa lattiasta kaivataan pitoa, ja shindossa on tärkeää päästä käsiksi omiin varpaisiin, ja pyöritellä niitä. 


Tällaiset säärystimet/sukat/mitkälieovatkaan syntyivät siis tarpeeseen. Varsi ylettää suorana lähes polveen saakka, jotta oikein kylmällä kelillä ne voi vetää suoraksi lämmittämään pohkeita koko matkalta. Sukka on käytännössä lähes suora putki, jonka takaosa on joustinneuletta ja etuosa sileää neuletta. Pohkeen muotoa jäljitelläkseni tein hieman kavennuksia sileän neuleen molemmissa reunoissa matkalla.

"Terä" on tehty niin, että päätin silmukat kantapään puolelta, ja loin niiden tilalle seuraavalla kerroksella uudet silmukat. Näillä neuloin joustinneuletta 12 cm. Varren yläosassa oli silmukoita 20/puikko, alaosassa ja "terässä" 12/puikko.

Käytin neulomiseen Novitan koivupuikkoja kokoa 2,5 mm, ja lankana tässä on Drops Fabel Long Print, sävy Wooden Rose. Lanka tarttui joskus matkaani Wanhan Sataman käsityömessuilta, ja koska minulle ei ollut alusta asti selvää, mitä siitä tulisi, se meinasi jäädä kaappiin pyörimään. Onneksi sille löytyi lopulta hyvä käyttötarkoitus!

Pidän siitä, että nämä ovat ohuet ja pehmeät. Talvipakkasia varten täytyy kuitenkin ehkä tehdä vastaavat hieman paksummasta langasta.. :)

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kirjoneulesukat

Kyselin facebookissa, mitä voisin tehdä ensi talvena. Kaverini vastasi, että "Neulo mulle polvisukat!" En tietenkään malttanut odottaa talveen.. ;)

Vastasin kaverille, että tuo minulle langat, niin teen. Hän toi kaksi kerää Novitan 7-Veljestä, sinapinkeltaisen ja viininpunaisen. Sain vapaat kädet sukkien toteutukseen muuten.

Malli syntyi siinä sukkia tehdessä, ihan omasta päästä. Alusta alkaen oli selvää, että pitää olla sekä palmikoita, että kirjoneuletta. Tein siis joustinneuleosat palmikkoneuleena, ja varren kirjoneuleella. Terästä halusin yksinkertaisen, mutta siihenkin piti tottakai saada joku juju. Kärki on siis eri värinen, kuin muu terä.


Eilen olin töissä eräässä kesänpäätöstapahtumassa, ja tiesin näkeväni kaverini siellä. Otin sukat mukaan antaakseni ne hänelle, mutta loppujen lopuksi en varsinaisesti päässyt antamaan niitä hänelle. Minulla oli kiire työhommien kanssa, joten huikkasin vaan hänelle, mistä sukat löytyisivät. Kun sitten hetken päästä näin hänen kävelevän pihalla, huomasin, että sukat olivat jo hänen jalassaan.

Taisivat olla mieleiset? ;)

tiistai 23. elokuuta 2016

Villatakki

Halusin antaa mummolleni joululahjaksi villatakin, mutta epäröin kovasti, saisinko niin isotöistä lahjaa ajallaan valmiiksi. Minulla kun on tapana kyllästyä, ja aloittaa uusi neuletyö ennen kuin edellinen on valmis..

Löysin kuitenkin Novitan lehdestä kiinnostavan näköisen neulemallin, jossa vaihdeltiin erilaisia pintaneuleita. Ajattelin, että tässä mielenkiintoni pysyisi yllä, kun muutaman kerroksen välein vaihdetaan pintaneulekuviota.

Minua kuitenkin epäilytti Novitan Joki-lanka, koska se on 100 % villaa, ja siten huopuvaa. Pelkäsin, että se ei kestä pitoa ja pesua, joten vaihdoin langan Novitan Usvaan.

Usvan liukuvärjäys toimii pintaneuleen kanssa loistavasti: nyt erilaiset pinnat pääsevät eri tavoin oikeuksiinsa, kun lanka liukuu pehmeästi väristä toiseen.


Lopulta kuitenkin kävi niin, että mummoni sai joululahjaksi villasukat, ja villatakin vasta pääsiäisenä. En kuitenkaan malttanut tehdä tätä kerralla valmiiksi..

Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, ja lahjan saaja rakastaa tätä neuletta erittäin paljon. Minusta on ihanaa nähdä takki hänen päällään!

perjantai 12. elokuuta 2016

Tossut

Ystäväni toivoi paksusta langasta neulottuja tossuja, joita voisi pitää kotona tassutellessa. Minähän pistin puikot heilumaan, ja tein hänelle sellaiset.


Mallin ystäväni sai valita itse Garnstudion sivuilta, ja hän päätyi simppelillä tavalla kauniiseen malliin One Step Ahead.

Langan kuitenkin vaihdoin Novitan Isoveljeen, koska pieneltä maalaispaikkakunnalta ei saa Dropsin lankoja. Isoveljessä vahvuus on sama kuin Dropsin Andesissa, mutta koostumus on 100 % villaa (Andesissa on vähän alpakkaa mukana).

Napit ovat ystäväni omat, hän oli löytänyt ne kirpputorilta. Napit ovat varressa vain koristeena, ne on ommeltu molempien poikittain neulotun varsikappaleen päiden läpi. Napinläpiä varressa ei siis ole.

Näistä tuli oikein kotoisat, mukavat ja rennot kotitossut.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Poncho

Uusimmassa Novita-lehdessä oli aivan ihana ponchon ohje. Olin jo pitkään kaivannut isompaa projektia toteutettavaksi ainaisten villasukkien sijaan.

Kävin lähestulkoon samantien ostamassa seitsemän kerää Novitan seiskaveikkaa, ja aloin virkata pitkästä aikaa. Kuvittelin, että poncho tarjoaisi minulle tekemistä pitkäksi aikaa.


Ensimmäisenä päivänä pääsin näin hyvin alkuun. Tekeminen tuntui todella joutuisalta ja mielekkäältä, ja pitkän tauon jälkeen oli mukavaa virkata.


Toinen päivä oli lähes yhtä tuottelias. Vaikka kerroksia tuli vähemmän, ne kuitenkin pitenevät joka kerralla lisäysten ansiosta.


Kolmantena päivänä pääsin jo kaulukseen asti, ja aloin epäillä, että ei tämä nyt niin kamalan pitkäkestoinen projekti tainnut ollakaan..?


Neljäs päivä oli kovin vaatimaton, koska olin koko päivän reissussa, ja aikaa tekemiseen jäi todella vähän.


Viides päivä oli jo hieman parempi, mutta valmista ei tullut vielä silloinkaan. Olin tuolloin kellonympäryksen töissä, ja aikaa tekemiseen oli vain aikaisin aamulla,


Kuudentena päivänä pääsin sitten jo hapsujen kimppuun. Mietin, miten saisin kaikista helpoiten leikattua monta 30 cm mittaista langanpätkää, ja keksin kieputtaa lankaa 28 cm leveän kirjan ympärille. Kikka osoittautui yllättävän toimivaksi!



Ja sitten siitä tuli valmis! Loppupeleissä aikaa siis kului vain kuusi päivää lankojen ostamisesta. Tunteja ei tullut laskettua, mutta aikaa kului ehdottomasti vähemmän, kuin olin kuvitellut!

Tämän aion poikkeuksellisesti pitää ihan itse. Olen melkoinen vilukissa, joten en malta odottaa, kun saan syksyllä pukea tuon päälleni kylmissä luentosaleissa!






sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Possu

Minulle iskee aina kesäisin virkkausinnostus. Toki virkkaan välillä muinakin vuodenaikoina, mutta erityisesti kesällä koukku houkuttelee tarttumaan.

Viime kesänä halusin tehdä kummitytölleni pehmolelun. Selailin Garnstudion sivuja, ja törmäsin siellä tähän pieneen ja simppeliin nalleen. Ostin heti seuraavana päivänä Novitan Miamia kaksi kerää, ja aloitin tekemään ohjeen mukaan.

Värivalinnat -- persikka ja pinkki -- saivat nallen näyttämään kuitenkin enemmän possulta. En millään pystynyt näkemään virkkaamissani osissa enää nallea, vaan käsissäni syntyi aivan selvästi possu. Niinpä tein korvista kolmion malliset, ja virkkasin saparon.


Possusta tuli aika hauska, ja kummityttöni rakastaa sitä valtavasti. 


Tällaisia pieniä leluja olisi kiva tehdä enemmänkin. Täytyy kuitenkin odottaa seuraavaa virkkauskohtausta.. ;)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Nilkkasukat

Minulla täytyy olla aina telkkaria katsoessa neule kädessä. Nämä nilkkasukat syntyivät poliisisarja Blue Bloodsia katsellessa.


Lankana näissä on Novitan Alpaca Wool, ja puikkokoko 4 mm. Malli on Garnstudion Chili. Lankaa kului -- ihme kyllä -- vain vähän reilu 50 g.


Lanka oli harvinaisen pehmeää ja helposti käsiteltävää. Harvoin teen sukkiin näin lyhyttä vartta, mutta näin kesäisin tuntuu, että varpaat joskus palelevat, vaikka muuten olisikin kuuma, Sellaiseen tarkoitukseen nämä nilkkasukat ovat juuri oivalliset!

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Polvisukkia

En yleensä osaa itse pitää tekemiäni neuleita, mutta kevättalvella päätin kokeilla. Tein jämälangoista itselleni polvisukat Sinikan kukkasukat -ohjetta hieman mukaillen. Ohje oli mielestäni melko epätarkka, ja terästä olisi tullut aivan liian pitkä. Poistin siis terästä viimeisen raidan, ja muokkasin vartta paremmin jalkaan istuvaksi lisäämällä valepalmikon määrää ja vähentämällä kirjoneuleraitoja.


Jämälangoista tehdyksi sukkapariksi väriharmonia on yllättävän onnistunut. Lankana Novitan 7-veljestä (vihreä ja vaaleanbeige) sekä Jussi (tummanharmaa ja marjapuuronpunainen).

Kun mummoni näki nuo sukat jalassani, hän innostui. Hän halusi samanlaista kuviota, mutta pyysi, että sukanvarret yltäisivät polven yläpuolelle. Tein työtä käskettyä:


Näissä lankana Dropsin Karisma, joka on samanvahvuinen kuin 7-veljestä, mutta todella paljon miellyttävämpi käsitellä, neuloa ja käyttää. 

Tein aivan varren yläosaan reikäkujan, johon voi tarvittaessa pujottaa kuminauhan tai nyörin, jotta varret pysyvät paremmin ylhäällä.

Julkaisin näistä sukista kuvan Facebookissa, jolloin kaverini innostui, ja halusi itselleen tismalleen samanlaiset. Muita värejä onnistuin saamaan kaupasta, mutta kuvion pohjavärinä toiminut vaaleanbeige piti korvata vaaleanharmaalla. Uskon, että kaverini ei edes huomannut eroa, mutta nyt kun tässä katsoo näitä kuvia allekkain, on tämä jälkimmäinen sävyiltään kylmempi kuin tuo ylempi. Ja vain yksi väri on vaihdettu! On se kumma juttu.


Kuviot kyllä erottuvat tässä viimeisessä väriyhdistelmässä kaikista parhaiten. Ehkä kolmas kerta toden sanoi..?

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Palmikkosukkia

Sukat ovat ehdottomasti se nro 1 juttu minulle neulojana. Niitä on mukavaa tehdä, koska voi olla varma, että niitä tulee käytettyä.

Itselleni en osaa tehdä juuri mitään, annan yleensä aina tekeleeni pois. Satunnaisesti olen tehnyt myös tilaustöitä.

Nämä sukkaparit menivät molemmat lahjaksi.


Lankana näissä oli Novitan 7-veljestä,ja malli jälleen Garnstudion sivuilta.


Tässäkin lankana seiskaveikka, ja malli löytyy täältä.

Pidän siitä, että sukissa on joku juju. Olen toki tehnyt perussukkia valmiiksi pätkävärjätystä raitalangasta, mutta usein kyllästyn siihen. Kaipaan tekemiseen haastetta, jota palmikot ja kirjoneule tarjoavat juuri sopivasti.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Trenssin hihanjatkeet

Ystäväni oli saanut jostain mustan perustrenssin, joka oli muuten sopivan kokoinen hänelle, mutta hihat olivat liian lyhyet. Hän harmitteli, kun ei voinut takkia pitää, ja kysyi, olisiko asialle mitään tehtävissä? Vastasin, että on.


Neuloin siis hihoihin resorit mustasta Nalle-langasta, ja kiinnitin ne hihansuihin. Resori on kaksinkertainen, ja päälle kääntyvässä reunassa on peruspalmikot. 
Nämä resorit piristivät takkia aika kivasti, ja tekivät siitä uniikin. Ja nyt ystäväni voi käyttää takkiaan!